Ensimmäisenä juttuna haluan julkaista tekstin jonka kirjoitin viime kesänä Priden aikaan. Juttuni sai silloin paljon positiivista kommenttia joten ajattelin että se ansaitsee myös paikkansa täällä.
"Tästä tulee todennäköisesti pitkä teksti, sillä kyseinen aihe on mulle erittäin tärkeä. Joten taputukset teille kaikille jotka jaksatte sen ehkä lukea. Varsinkin jos sinulla on lapsia, lämpimästi suosittelen lukemaan.
Koko ajatusketju lähti varsinaisesti pyörimään eilen vaikka muutenkin ollut pitkään mielessä. Tylsistyksissäni selailin tv-kanavia ja kohdalle sattui Glee. Jos joku nyt ei ohjelmaa sen paremmin tiedä niin kyseessä nuorten musikaaliohjelma jossa muutamissa jaksoissa on käsitelty homoutta ja sitä miten se vaikuttaa sosiaaliseen elämään ja nuorena kasvamiseen.
Tässä kyseisessä jaksossa eräs päähenkilöistä tuli isälleen kaapista ulos. Hänen isänsä vastasi suurin piirtein näin: ”Minä olen tiennyt sen siitä asti kun olet ollut 3 vuotias. En välttämättä ymmärrä asiaa mutta rakastan sinua aivan samalla tavalla” Ja sitten hän halasi poikaansa. Itse olin niin onnellinen tämän kuvitteellisen hahmon puolesta että hymyilin aidosti ja joku pikku kyynelkin saattoi ilmestyä.
Mutta sitten tuli se asian kääntöpuoli, ei kaikilla ole näin. Valitettavan moni suomalaisista perheistä on edelleen jokseenkin konservatiivisia ja vieläkin kuulee aikuisten ihmisten joilla esim myös lapsia heittävän ns. homoläppää ja puhuvan ”olkoon mitä tahtovat kunhan eivät liity minun elämääni mitenkään”
Entäs sitten kun liittyykin? Jos oma lapsi onkin huomannut itsessään piirteitä jotka viittaavat siihen että on kiinnostunut samasta sukupuolesta. Se aikuinen, jolta yleensä kysyy neuvoja elämässä vaikeisiin asioihin, naureskelee ja joskus kieltää koko asian olemassaolon. Voiko lapsi olla onnellinen jos joutuu omassa kodissaan kieltämään oman identiteettinsä?
Yhdessä brittidokkarissa joka joskus tv:stä tuli, äiti pyysi/pakotti lapsensa muuttamaan pois kodistaan koska hän ”halusi” olla homo. Joo-o sehän onkin halumis ja valinta kysymys…
Tuskinpa kukaan valitsee olevansa homo. Korkeintaan ympäristö vaikuttaa siihen uskaltaako tulla kaapista ulos vai ei.
En tiedä miten mulla nämä asiat olisi mennyt jos olisin asunut nuorena/murrosikäisenä isäni kanssa. Joka sanoo ettei vastusta mutta kunhan eivät ole mediassa esillä ja hänen omaan elämäänsä mitenkään vaikuta. Kun tuli tämä avioliittolakiasia, puhuimme siitä jonkun verran. Yritin vihjata omaa suuntautumistani sanomalla että samat oikeudet MEILLÄ kaikilla. Aina sanoin ME, isä sanoi HE. Eli epäsuorasti kielsi kaiken.
Onneksi olen aina asunut äitin kanssa ja omalla kohdalla ei asia olisi voinut paremmin mennä ja siksi toivon kaikella sydämellä että muidenkin vanhemmat osaa olla yhtä rakastavia. Silloin kun itse olin 14-vuotias, tajusin olevani bi-seksuaali. Tajusin että vaikka olin aikaisemmin ollut tietoisesti ihastunut vain poikiin, olin myös alitajuntaisesti kiinnostunut myös tytöistä. Jonkun aikaa näitä asioita päässäni pyörittelin ennen kuin kerroin äidille.
Meillä on kotona aina vastustettu kaikenlaista syrjintää ja muutenkin ollut homomyönteistä puhetta. Äitille kertominen ei siis pelottanut, jännitti vaan samalla tavalla kuin minkä tahansa isomman asian kertominen. Koko keskustelua en muista mutta hymyilemisen, nauramisen, halaamisen ja onnellisuuden muistan.
Näin kun vietetään Prideviikkoa, tulee taas kaikki aiheeseen liittyvä kiinnostavaksi. Omasta kirjahyllystä löytyy kirja nimeltä Ulos Kaapista, jossa lapset ja vanhemmat kertovat kaapista ulostulo kokemuksistaan. Kirja sisältää tosi onnellisia juttuja mutta myös hurjan surullisia juttuja siitä miten vanhempi on valmis hylkäämään oman lapsensa.
Näin kun vietetään Prideviikkoa, tulee taas kaikki aiheeseen liittyvä kiinnostavaksi. Omasta kirjahyllystä löytyy kirja nimeltä Ulos Kaapista, jossa lapset ja vanhemmat kertovat kaapista ulostulo kokemuksistaan. Kirja sisältää tosi onnellisia juttuja mutta myös hurjan surullisia juttuja siitä miten vanhempi on valmis hylkäämään oman lapsensa.
Toivon suuresti kaikkien lasten tähden että heidän kasvu ympäristönsä on enemmän samanlainen kuin minulla kuin tuolla brittidokkarin pojalla. Varsinkin kun tiedetään miten suuri itsemurha määrä homonuorilla on.. Ja eihän tietenkään kaikkien lapsista tule homoja mutta veikkaan että kenestä vaan kasvaa parempi ihminen suvaitsevaisuuden ympäröimänä kuin syrjintämyönteisessä ympäristössä.
Ps. Tuosta perheelle kaapista ulos tulemisesta, isi jos luet tätä, nytpähän tiedät."
- Sonja Alexandra
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti